Tiedonjyvä 2022 -palkinto Hanna Haminalle

  • 16.2.2023
  • Yleinen

Kuva: Tero Pajukallio

Maataloustoimittajat ry palkitsi Suomen Siipikarjaliiton toiminnanjohtajan Hanna Haminan Tiedonjyvä 2022 -palkinnolla Helsingissä pidetyssä tilaisuudessa 16.2.2023.

Palkinnon myöntämisperusteena on, että Hanna on sanavalmis, asiantunteva ja yhteistyökykyinen siipikarja-alan edustaja. Hän pitää esimerkillisellä tavalla ja aktiivisesti yllä kotimaisen lihasiipikarjan ja kananmunien puolta, kuitenkaan kompastumatta romantisoimiseen. Hän perustaa sanomisensa faktoihin, sortumatta saarnaamiseen. Hanna vastaa aina tiedotusvälineiden yhteydenottoihin ja auttaa tarvittaessa. Hänellä on erittäin laajat verkostot kotimaassa, mutta hän tuntee myös kansainväliset siipikarja-alan toimijat. 

– Kun Hannaan ottaa yhteyttä, tietää saavansa asiallista ja luotettavaa tietoa siipikarja-alasta. Se vahvistaa luottamusta koko alaa kohtaan,” sanoo Maataloustoimittajat ry:n eli ”Matojen” puheenjohtaja Michael ”Micke” Godtfredsen luovuttaessaan palkinnon Hanna Haminalle.

Hanna Haminalla on myös käytännön kokemusta siipikarja-alasta, sillä hänen kotitilallaan Eurassa kasvatetaan broilereita.

Lisäksi Hanna on aktiivinen vapaaehtoisessa kehitysyhteistyössä. Hän on ollut mukana, kun Naisten Pankki on suunnitellut ja rakennuttanut ison lattiakanalan Ugandassa vastuullisen liiketoiminnan ja tuotannon esimerkkinä.

Maataloustoimittajat ry on maa-, metsä- ja elintarviketalouden toimittajien ja tiedottajien yhdistys, johon kuuluu 210 jäsentä. Yhdistys on jo vuodesta 1976 jakanut Tiedonjyvä-palkinnon maatalous-, metsä- tai ruoka-alan ammattilaiselle, joka on tuonut julkiseen keskusteluun uusia aineksia, osoittanut aktiivisuutta tiedottamalla alansa tapahtumista tai joka on suhtautunut myönteisesti tiedotusvälineiden tiedonhankintaan.

Kannattajajäsenet