Tiedonjyvä 2020 -palkinto Juuso Joonalle ja Tuomas Mattilalle

  • 27.5.2021
  • Yleinen
Susann Rännäri Luomuliitosta (vasemmalla), palkitut Tuomas Mattila ja Juuso Joona, sekä Maataloustoimittajien puheenjohtaja Maija Pitkonen. Kuva: Riitta Saarinen

Maataloustoimittajat ry palkitsi Juuso Joonan ja Tuomas Mattilan Tiedonjyvä 2020 -palkinnolla Qvidjan kokeilutilalla Paraisilla pidetyssä tilaisuudessa 27.5.2021. Palkinto myönnettiin ansiokkaasta työstä maaperän merkityksen ja uudistavan viljelyn nostamisesta julkiseen keskusteluun. Palkitut ovat ansiokkaaksi jakaneet tutkimustensa sekä omilla maatiloillaan tehtyjen käytännön kokeiluidensa kautta hyviä käytäntöjä ekologisessa ja kestävässä viljelyssä maanviljelijöiden lisäksi sidosryhmille sekä medialle.

– Joona ja Mattila osallistuvat aktiivisesti alaa koskevaan keskusteluun sähköisissä kanavissa sekä ovat tuoneet uudistavaa viljelyä tunnetuksi myös suurelle yleisölle antamalla haastatteluja eri medioille. Kaksikko on myös ottanut tiedonvälityksessä ajanmukaisen ja maatalousalalla vielä melko tuoreen työkalun – podcastin – käyttöön sekä osoittaneet hallitsevansa sisällöntuotannon ansiokkaasti. Yle Areenassa kuunneltavissa oleva Maanviljelijän tietobaari on kiinnostava, syvällinen, paljon asiaa sisältävä mutta samalla viihdyttävä kuuntelukokemus, kertoo Maataloustoimittajien puheenjohtaja Maija Pitkonen valinnan perusteista.

Palkintoon sisältyvän 500 euron stipendin sponsoroi tänä vuonna Luomuliitto.

– Luomutuotanto on kestävän maatalouden veturi, joten ei ole yllättävää, että juuri luomuviljelijöistä nousee uusia edelläkävijöitä, jotka vievät kestävää maataloutta vielä pidemmälle ja jakavat omaa osaamistaan innovatiivisella tavalla, kommentoi Luomuliiton toiminnanjohtaja, Susann Rännäri.

Maataloustoimittajat ry on maa-, metsä- ja elintarviketalouden toimittajien ja tiedottajien yhdistys, johon kuuluu 210 jäsentä. Yhdistys on jo vuodesta 1976 jakanut Tiedonjyvä-palkinnon maatalous-, metsä- tai ruoka-alan ammattilaiselle, joka on tuonut julkiseen keskusteluun uusia aineksia, osoittanut aktiivisuutta tiedottamalla alansa tapahtumista tai joka on suhtautunut myönteisesti tiedotusvälineiden tiedonhankintaan.

Lisätietoja:
Maija Pitkonen
puheenjohtaja
maija.pitkonen@saastopankki.fi
+358503182698

Susann Rännäri
toiminnanjohtaja
Luomuliitto ry
susann.rannari@luomuliitto.fi
+358401446160

Kannattajajäsenet