Tiedojyvä-palkinto Amskidabamskille
Maataloustoimittajien Tiedonjyvä 2023 -palkinto Anne-Mari Tarkkiolle
Maataloustoimittajat ry palkitsi maanviljelijä Anne-Mari Tarkkion, somenimiltään Isännätär ja Amskidabamski, Tiedonjyvä 2023 -palkinnolla Helsingissä pidetyssä tilaisuudessa 15.2.2024. Palkinnon myöntämisperusteena on, että Tarkkio on positiivisella tavalla kertonut maatilan arjesta ja tavoittaa somekanaviensa kautta sellaisia, joille viljelijän arki ei ole tuttua.
Tarkkio otti maatilan haltuunsa jo nuorena. Hän on kehittänyt entisestä maitotilasta itselleen sopivan kasvinviljelytilan, joka tuottaa viljoja ja kuivaheinää. Tilaan kuuluu myös metsää sekä joenrannan perinnebiotooppeja, joita nykyään laidunnetaan lainaeläimillä. Teknologiasta ja koneista kiinnostunut Tarkkio pitää tutkimustietoa ja uusia innovaatioita tervetulleina, maataloutta eteenpäin vievinä voimina.
Tarkkio on somekanavillaan kertonut paitsi maatilansa töistä muun muassa viljelijöiden tekemästä työstä monimuotoisuuden edistämiseksi sekä nuorena naisena kohtaamistaan ennakkoluuloista. Hän oli yksi maaseutunuorten vuonna 2020 toteuttaman kampanjan viidestä keulakuvasta. Kampanja pyrki romuttamaan vanhentuneita käsityksiä viljelijän ammatista. Tarkkio on huomioitu myös kansainvälisesti. Hänet valittiin kolmen parhaan joukkoon saksalaisen DLG:n järjestämässä somevaikuttajien kilpailussa Euro Tier -messuilla 2022 sarjassa uudet tulokkaat. Hänellä on YouTubessa 33400 tilaajaa, Instagramissa 61700 seuraajaa ja TikTokissa 68500 seuraajaa.
Tarkkion somekanavat:
YouTube: www.youtube.com/c/amski
Instagram: www.instagram.com/amskidabamski
TikTok: www.tiktok.com/@amskidabamski
Painokelpoisia kuvia lehdistön käyttöön 15.2.2024 klo 17.30 alkaen alla olevasta linkistä. Kuvaaja: Tero Pajukallio.
https://drive.google.com/drive/folders/1H5Bg3JAEWLMILNG-Gd3r57h_HLzIxFuK?usp=sharing
Maataloustoimittajat ry on maa-, metsä- ja elintarviketalouden toimittajien ja tiedottajien yhdistys, johon kuuluu noin 200 jäsentä. Yhdistys on jo vuodesta 1976 jakanut Tiedonjyvä-palkinnon maatalous-, metsä- tai ruoka-alan ammattilaiselle, joka on tuonut julkiseen keskusteluun uusia aineksia, osoittanut aktiivisuutta tiedottamalla alansa tapahtumista tai joka on suhtautunut myönteisesti tiedotusvälineiden tiedonhankintaan.