Tiedonjyvä Kotimaisten Kasvisten Riikka Seppälle

25.01.2012 - 15:09

 

Maataloustoimittajat
ry antaa vuoden 2011 Tiedonjyvä-palkinnon Kotimaisten Kasvisten
toimitusjohtajalle ETM Riikka Seppälälle. Hänen johtamansa organisaatio
on vuosien ajan hauskasti, asiallisesti, värikkäästi ja oivaltavasti
puhunut kotimaisten kasvisten, puutarhatuotteiden ja perunan puolesta.
Verkkosivuilta löytyy kattavasti tietoa jopa hieman oudommista maan
antimista. Suomalaisten terveyden ja puutarhatuottajien kannalta
kyseessä on ollut erittäin tärkeästä työstä. Seppälän työ Kotimaisissa
Kasviksissa päättyi vuoden lopussa.

 

Palkinto luovutettiin Riikka Seppälälle 24.1.2012 Helsingissä järjestetyssä tilaisuudessa.

 

Maataloustoimittajat
ry on maa-, metsä- ja elintarviketalouden toimittajien ja tiedottajien
yhdistys, johon kuuluu yli 250 jäsentä. Yhdistys on vuodesta 1976
jakanut Tiedonjyvän maatalous-, metsä- tai ruoka-alan ammattilaiselle,
joka on toiminnallaan tuonut julkiseen keskusteluun uusia aineksia,
osoittanut aktiivisuutta tiedottamalla alansa tapahtumista tai joka on
suhtautunut myönteisesti tiedotusvälineiden tiedonhankintaan.

 

Lisätietoja:

 

Puheenjohtaja Maija Soljanlahti, Maataloustoimittajat ry, gsm 045 251 9078

Riikka Seppälä, gsm 040 583 0772